Viime viikon tiistai iltana olimme menossa ystäväni, kihlattuni ja koirien kanssa ystävälle kylään. Koirat olivat tapansa mukaan takakontissa. Pääsimme kaverimme pihaan ja olin ottamassa koiria pois takakontista kunnes kuului ihan hirveä rääkäisy. Se oli hide ja nyt se ontui oikeaa takajalkaansa. Otin pennun kontista pois ja aloin katsomaan sitä tarkemmin. Koiraa sattui ja sitä sattui paljon. Odottelimme hetken aikaa, jos se olisi vain venähtänyt tai vastaavaa. Vartin päästä olikin jo pakko soittaa eläinlääkärille koska hide ei tehnyt mitään muuta kuin seissyt kolmella jalalla.
Päivystävä eläinlääkäri ei valitettavasti ottanut meitä vastaan. Sanoi vain että on todennäköisesti vain venähtänyt ja huutaa sen takia koska se on hirveä draamaqueen. Joo, tuo koira on kyllä melkoinen draamaqueen mutta kyllä minä koirani tunnen sen verran hyvin että tiedän koska joku on oikeasti vialla. Aika tyly vastaanotto, sanoivat vielä että ottavat vain hätätapaukset , mm. murtumatapaukset vastaan. Eikö 14 viikkoinen koiranpentu, jonka jalka on saattaa olla juurikin murtunut, ole hätätapaus? Sieltä neuvottiin hakemaan ystävältäni kipulääkettä hidelle. Ja sinne me myöskin menimme.
Ystäväni mielipide oli se, että odottaa aamuun asti. Soitin kuitenkin toiselle päivystävälle eläinlääkärille joka myöskin neuvoi samoin. Kipulääke ei auttanut oikeastaan millään tavalla.
Aamulla koiran vointi oli jo hieman parempi. Se ei huutanut kun jalkaan koski eikä edes sanonut mitään siihen kun kävin koko jalan läpi aika ronskisti painamalla. Kipeää teki vain se jos venytti jalkaa pois päin vartalosta. Siltikin tuo oli aivan jalaton. Tässä vaiheessa olin jo sen verran positiivisin mielin liikkeellä että ajattelin sen olevan vain lonkkaluksaatio, eli lonkan sijoiltaan meno. Aamulla soitin muutaman eläinlääkärin läpi ja pääsin Satavetille röntgeniin alkupäivästä.
Eläinlääkärin vastaanotolla oli täyttä tuskaa odotella. Ulkona oli +28 astetta vaikka kello olikin vasta 12. Odotus vastaanotolle tuntui ikuisuudelta. Vihdoin kun pääsimme vastaanotolle, hide rauhoitettiin ja kuvattiin. Pentu ei meinannut lainkaan rauhoittua vaan taisteli viimeiseen asti. Rauhoituksen jälkeen aikaa meni noin 20 minuuttia ja saimme aika kipeän tuomion: hiden sääriluu oli menny spiraalimaisesti poikki.
Tässä vaiheessa olin jo huolesta soikeana. Olisi tehnyt mieli itkeä ja huutaa epätoivosta. Päällimmäisenä ajatuksena oli se että mitä jos sitä ei pysty korjaamaan? Mitä jos jalka pitäisi amputoida? Satavetin eläinlääkärit sanoivat kuitenkin että tällainen murtuma on hyvälaatuinen ja ennuste parantumiselle on yleensä ihan hyvä. Se ei siltikään mieltäni nostanut. Lääkärit soittivat pari puhelua ja sitten olimmekin jo matkalla Akaaseen leikkaukseen. Pentua ei herätetty ja sille laitettiin lasta tueksi matkan ajaksi. Veimme Sakken ja Laikan hoitoon ennen Akaaseen lähtöä. Parempi niin kuin se, että niiden pitäisi olla meidän mukanamme. Sakke lähti eläinhoitolaan ja Laika jäi ystävällemme.
Matka tuntui tuskallisen pitkältä. Pentu nukkui suurimman osan matkasta takapenkillä. Kävimme matkan varrella käyttämässä pentua pissalla ja hakemassa sille vähän vettä ja nakkeja ruoaksi, se ei ollut syönyt mitään vielä tähän mennessä. Ruokahalu sentään oli täysin entisensä.
Akaassa sitten vastassa oli tämä leikkaava eläinlääkäri. Lääkäri oli todella mukava ja vaikutti jo ensinäkemältä asiantuntevalta. Hän otti hiden hyvin vastaan. Lääkäri tarjosi talon puolesta kahvit ja sanoi että voimme mennä 20 minuutin ajomatkan päässä olevalle Ideaparkille siksi aikaa kun hän suorittaa leikkausta. Ja sinne me sitten lähdimmekin.
Lääkärin mukaan leikkaus sujui onnistuneesti ja hänen mukaansa jalka pitäisi parantua täysin. Olin huolissani siitä että tuleeko jalka koskaan niin hyvin kuntoon, että hide saisi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, eli vetoharrastustaan. Lääkäri kertoi että koira on vielä nuori, eikä murtuman kohdalle pitäisi jäädä minkäänlaista vetämistä vaivaavaa traumaa.
Murtuma oli hyvin lähellä kasvulinjaa. Tämä reissu olisi ollut paljon mutkikkaampi ja suoraan sanottuna paskamaisempi jos murtuma olisi sinne asti levinnyt. Onneksi oli sentään sen verran onnea matkassa että vältyttiin siltä. Pennulle määrättiin kipulääkitys puoleksitoista viikoksi ja kuukaudeksi täysi riehumiskielto. Lääkärin sanoja lainaten "hyppiminen ja riekkuminen on aivan no no". Kuukauden päästä odottaa kontrolli jossa katsotaan mihin suuntaan jalan murtuma on mennyt. Ruuvien ja lastan poistoa suositeltiin, mutta se ei ole mitenkään pakollista. Paranemisen jälkeen alkaa myös kuntoutus.
Seuraavana päivänä saimmekin ottaa siteen pois ja sieltä alta paljastui kasa tikkejä ja hyvin nätti leikkaushaava. Side piti ottaa pois sen vuoksi että haava saa happea. Saatiin myös kauluri mukaan, tottakai.
Että sellaista tällä kertaa. Kauhea stressi ollut nyt tämä viikko tuon pennun takia kun se ei saa juosta. Ja sitä se tekisi kokoajan. Vaikea pitää vielä Laikankin takia aloillaan, koska se haluaisi myös leikkiä. Me mennään tässä nyt päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.
Haluaisin kuitenkin kiittää Satavetiä, joka meidän useista eläinlääkäreistä otti vastaan ja meidän puolestamme laittoi hiden eteenpäin. Ja erityisesti haluan kiittää Ortopediä hyvästä työstä, ihanasta ja asiantuntevasta asiakaspalvelusta. Kaiken tämän jälkeen en olisi voinut toivoa mitään muuta kuin näin ihanaa vastaanottoa ortopediltä, joka sai tuntemaan siltä että kaikki vielä järjestyy.
Onko teillä vastaavaa tapahtunut? Millainen oli paranemisprosessi? Entä kuntoutus?
Päivystävä eläinlääkäri ei valitettavasti ottanut meitä vastaan. Sanoi vain että on todennäköisesti vain venähtänyt ja huutaa sen takia koska se on hirveä draamaqueen. Joo, tuo koira on kyllä melkoinen draamaqueen mutta kyllä minä koirani tunnen sen verran hyvin että tiedän koska joku on oikeasti vialla. Aika tyly vastaanotto, sanoivat vielä että ottavat vain hätätapaukset , mm. murtumatapaukset vastaan. Eikö 14 viikkoinen koiranpentu, jonka jalka on saattaa olla juurikin murtunut, ole hätätapaus? Sieltä neuvottiin hakemaan ystävältäni kipulääkettä hidelle. Ja sinne me myöskin menimme.
Ystäväni mielipide oli se, että odottaa aamuun asti. Soitin kuitenkin toiselle päivystävälle eläinlääkärille joka myöskin neuvoi samoin. Kipulääke ei auttanut oikeastaan millään tavalla.
Aamulla koiran vointi oli jo hieman parempi. Se ei huutanut kun jalkaan koski eikä edes sanonut mitään siihen kun kävin koko jalan läpi aika ronskisti painamalla. Kipeää teki vain se jos venytti jalkaa pois päin vartalosta. Siltikin tuo oli aivan jalaton. Tässä vaiheessa olin jo sen verran positiivisin mielin liikkeellä että ajattelin sen olevan vain lonkkaluksaatio, eli lonkan sijoiltaan meno. Aamulla soitin muutaman eläinlääkärin läpi ja pääsin Satavetille röntgeniin alkupäivästä.
Eläinlääkärin vastaanotolla oli täyttä tuskaa odotella. Ulkona oli +28 astetta vaikka kello olikin vasta 12. Odotus vastaanotolle tuntui ikuisuudelta. Vihdoin kun pääsimme vastaanotolle, hide rauhoitettiin ja kuvattiin. Pentu ei meinannut lainkaan rauhoittua vaan taisteli viimeiseen asti. Rauhoituksen jälkeen aikaa meni noin 20 minuuttia ja saimme aika kipeän tuomion: hiden sääriluu oli menny spiraalimaisesti poikki.
Tässä vaiheessa olin jo huolesta soikeana. Olisi tehnyt mieli itkeä ja huutaa epätoivosta. Päällimmäisenä ajatuksena oli se että mitä jos sitä ei pysty korjaamaan? Mitä jos jalka pitäisi amputoida? Satavetin eläinlääkärit sanoivat kuitenkin että tällainen murtuma on hyvälaatuinen ja ennuste parantumiselle on yleensä ihan hyvä. Se ei siltikään mieltäni nostanut. Lääkärit soittivat pari puhelua ja sitten olimmekin jo matkalla Akaaseen leikkaukseen. Pentua ei herätetty ja sille laitettiin lasta tueksi matkan ajaksi. Veimme Sakken ja Laikan hoitoon ennen Akaaseen lähtöä. Parempi niin kuin se, että niiden pitäisi olla meidän mukanamme. Sakke lähti eläinhoitolaan ja Laika jäi ystävällemme.
Matka tuntui tuskallisen pitkältä. Pentu nukkui suurimman osan matkasta takapenkillä. Kävimme matkan varrella käyttämässä pentua pissalla ja hakemassa sille vähän vettä ja nakkeja ruoaksi, se ei ollut syönyt mitään vielä tähän mennessä. Ruokahalu sentään oli täysin entisensä.
Akaassa sitten vastassa oli tämä leikkaava eläinlääkäri. Lääkäri oli todella mukava ja vaikutti jo ensinäkemältä asiantuntevalta. Hän otti hiden hyvin vastaan. Lääkäri tarjosi talon puolesta kahvit ja sanoi että voimme mennä 20 minuutin ajomatkan päässä olevalle Ideaparkille siksi aikaa kun hän suorittaa leikkausta. Ja sinne me sitten lähdimmekin.
Lääkärin mukaan leikkaus sujui onnistuneesti ja hänen mukaansa jalka pitäisi parantua täysin. Olin huolissani siitä että tuleeko jalka koskaan niin hyvin kuntoon, että hide saisi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, eli vetoharrastustaan. Lääkäri kertoi että koira on vielä nuori, eikä murtuman kohdalle pitäisi jäädä minkäänlaista vetämistä vaivaavaa traumaa.
Murtuma oli hyvin lähellä kasvulinjaa. Tämä reissu olisi ollut paljon mutkikkaampi ja suoraan sanottuna paskamaisempi jos murtuma olisi sinne asti levinnyt. Onneksi oli sentään sen verran onnea matkassa että vältyttiin siltä. Pennulle määrättiin kipulääkitys puoleksitoista viikoksi ja kuukaudeksi täysi riehumiskielto. Lääkärin sanoja lainaten "hyppiminen ja riekkuminen on aivan no no". Kuukauden päästä odottaa kontrolli jossa katsotaan mihin suuntaan jalan murtuma on mennyt. Ruuvien ja lastan poistoa suositeltiin, mutta se ei ole mitenkään pakollista. Paranemisen jälkeen alkaa myös kuntoutus.
Seuraavana päivänä saimmekin ottaa siteen pois ja sieltä alta paljastui kasa tikkejä ja hyvin nätti leikkaushaava. Side piti ottaa pois sen vuoksi että haava saa happea. Saatiin myös kauluri mukaan, tottakai.
Että sellaista tällä kertaa. Kauhea stressi ollut nyt tämä viikko tuon pennun takia kun se ei saa juosta. Ja sitä se tekisi kokoajan. Vaikea pitää vielä Laikankin takia aloillaan, koska se haluaisi myös leikkiä. Me mennään tässä nyt päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.
Haluaisin kuitenkin kiittää Satavetiä, joka meidän useista eläinlääkäreistä otti vastaan ja meidän puolestamme laittoi hiden eteenpäin. Ja erityisesti haluan kiittää Ortopediä hyvästä työstä, ihanasta ja asiantuntevasta asiakaspalvelusta. Kaiken tämän jälkeen en olisi voinut toivoa mitään muuta kuin näin ihanaa vastaanottoa ortopediltä, joka sai tuntemaan siltä että kaikki vielä järjestyy.
Onko teillä vastaavaa tapahtunut? Millainen oli paranemisprosessi? Entä kuntoutus?