Pallas-Yllästunturin kansallispuisto osa 1

Vihdoin ja viimein löysin itselleni motivaatiota käydä lävitse joka ikinen Lapissa otettu kuva (joita on siis satoja) ja luoda nämä postaukset. Teen siis pari erillistä postausta, sillä kuvia ja tekstiä tulee niin paljon ja muuten tämä poistaus on yhtä pitkä kuin viisi normaalia. Nämä tulevat siis osissa ja tämä on ensimmäinen päivä, eli se matkustuspäivä.

Edellisenä päivänä olimme ostaneet loput tarvittavat tavarat ja pakanneet rinkkamme kuntoon. Oma rinkkani painoi aluksi 19,7kg ilman makuupussia, mutta tavaroita siirrettiin niin että omani painoi enää jotain 15kg. Kuvassa rinkka on vielä tuon lähes 20kg painava.

Lähdimme kello 16.20 tien päälle 18. päivä heinäkuuta. Lähdimme siis Porista, jossa yövyimme ystävämme luona. Laika meni toiselle ystävällemme hoitoon tämän reissun ajaksi. Se olisi ollut niin rankka sille, koska tarkoitus oli vaeltaa ainakin 50km koko reissun aikana.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Juustoportilla, Jalasjärvellä. Melkein kahden tunnin ajomatkan verran Sakke joutui olemaan kolmen ihmisen jaloissa. Muuten Sakke olisikin mennyt takakonttiin, mutta se oli aivan tupaten täynnä tavaraa. Energiaa Sakkelta löytyi vaikka muille jakaa ja meidänkin matkailuinto oli korkealla. Matkaa oli taitettu 132km ja matkaa olisi vielä 782km. Jatkoimme pienen tupakkatauon ja koiran pissattamiskeissin jälkeen matkaamme.

Selfietime. "Jee"

Seuraava pysähdyspaikkamme oli jo Seinäjoella. Sieltä haimme Hesburgerista syötävää. Itse olen useampaan otteeseen siellä käynyt, mutta en koskaan muista missä se sijaitsee. Noh, sitten ystäväni yritti navigoida meidät sinne, mutta päädyimme johonkin Seinäjoen keskustaan missä ei sit edes ollut. Hetken siinä tapeltuamme navigaattorin kanssa ja lähdimme takaisin päin. Loppujen lopuksi pääsimmekin tälle paikalle, vieressä oleva ainoana otettuna kuvana. Saatte tekin nähdä miltä minä näytän. Otan osaa.

Matka tosiaan jatkui tästä ruoan hakemisen jälkeen, kohti Lapuaa. Kuskiksi vaihtui ystävämme, kun itse olin ajanut Porista tänne. Lapualla pysähdyimme siksi, että siellä asuu minun ystäväni, jota lupasin käydä katsomassa matkan varrella. Tupakan mittainen tauko siinä pidettiin ja jatkettiin taas matkaamme kohti tuntematonta.

Ylivieskalla me pysähdyimme ja tankkasimme. Tässä oli myös vessatauko, kahvinhakua sekä tupakkatauko. Toisinaan tupakoimme myös autossa, mutta hieman vähemmissä määrin. Tankkaamisessa oli ongelmaa, sillä se ei meinannut millään ottaa seteleitä itseensä. Väänsin ja käänsin niitä, mutta ei. Ei millään. Noh, aikani siinä niitä tungettuani ne menivätkin ja sain vihdoin tankattua. Ja täten matka jatkui. Tähän mennessä matkaa olimme menneet 370km ja jäljellä oli 544km. Melkein puolet matkasta taitettuna!

Ylivieskalta ajoimme sitten kahteen eri paikkaan Oulussa. Ensin pysähdyimme vessassa käymään ja sitten etseimme Oulusta koirapuiston. Kello oli jo paljon, 00.31 kun pääsimme puistolle. Luonnollisesti tuohon aikaan olimme ainoat jotka olivat puistoilemassa. Yritimme etsiä kolmea eri puistoa, joista tämän viimeisen löysimme. Sen vieressä oli yllä oleva palanut talo, joka näytti aika pelottavalta tuohon kellonaikaan. Oululaiset varmasti tietävät paikan, itse en enää sitä muista. Koira ruokittuna ja energiapurkauksen saaneena jatkoimme matkaamme. Oulussa myös minusta tuli uusi kuski.

Ruotsi! Siitä tulikin meidän pieni inside vitsimme. Olimme siis päätyneet Tornioon. Ensin mieteimme että millä tavalla Ruotsiin pääsee. Siten tajusimme: sehän on vain muutamien metrien päässä! Itse Ruotsista emme koskaan saaneet kuvaa, mutta naureskelimme väsyneinä sitä. Joka kerta kun näkyi Ruotsi, niin joku vain sanoi "Hei kato, tuollon Ruotsi". Ja kaikki nauroivat. Se kieltämättä oli outoa nähdä Ruotsi noin lähellä, vain kävelymatkan päässä, kun oli tottunut menemään aina laivalla sinne.

Kilometrejä tuli ja tuli. Vasemmalla puolella näkyi RUOTSI ja odotimme aina pohjoisempaan mennessä, että koska näkisimme poroja. Porovaara -merkkiä ei vain näkynyt missään. Pysähdyimme Ylitorniossa jaloittelemassa ja seuraavaksi Pellossa tankkaamassa. Ystäväni nosti sieltä rahaa ja huomasi saavansa 10 euron seteleitä. Niitä emme täältä etelästä saa, en tiedä onko niitä edes yhtäkään automaatissa. Tämä oli todellakin pieni hämmennys meille matkalaisille. Tupakkatauon jälkeen jatkoimme jälleen kerran matkaa. Matkaa oli taitettu 748km ja sitä oli jäljellä 175km. Voiton puolella jo!

Maasto kävi kokoajan metsäisemmäksi ja vuoristoisemmaksi. Melkein heti Oulun jälkeen huomasimme jo ensimmäiset kynttiläkuuset. Paljon aikaisemmin oltiin jo varoiteltu poronhoitoalueista, mutta porovaaraa ei silti missään ollut. Kunnes yhtäkkiä sellainen tulikin. Toinen kuskeistamme huusi heti "POROVAARA" ja hidastin luonnollisesti hieman vauhtia. En halunnut ajaa porojen päälle. Eipä siinä kauhean kauaa kestänyt kun ensimmäiset porot tuli vastaan.

Ensin en meinannut edes huomata poroja, minulla on hieman huono näkö enkä näe kovin kauas. Osittain myös väsymys teki kepposia. Metsässä oli tokallinen poroja ja tiellä meni yksittäisiä poroja. Näimme myös vasoja. Ne olivat niin suloisia, että harkitsin jo matkalla muuttavani Lappiin kasvattamaan poroja. Sakkekin näki porot ja alkoi niitä haukkumaan. Oli ilmeisesti niin uhkaavan näköisiä.

Itse tykkään jotenkin enemmän poroista kuin hirvistä. Ehkä sen takia kun porot kulkee teitä pitkin ja osaa väistää autoja, kun taas hirvet tuntuu yrittävän tappaa itsensä juoksemalla auton eteen. En ymmärrä. Tyhmiä eläimiä.

Mutta tosiaan. Loppumatka meni melko hitaasti, siltä ainakin tuntui. Pääsimme kuitenkin määränpäähänme kello 6.40. Olimme tien päällä siis 14 tuntia ja 20 minuuttia! En ole ulkomaillekkaan lentänyt noin kauan, vain puolet tuosta matkasta. Mutta oli se sen arvoista, pääsimme sentään perille asti!

Tähän loppuu tämä ensimmäinen osa, jossa kerron ensimmäisestä päivästä eli matkustuspäivästä. Kerron myös hieman enemmän, millaisia fiiliksiä perille päästyä oli. Toiseen osaan pääset painamalla tästä, sitten kun se valmistuu (eli ei siis vielä).

Mansesterin Dog Fest 2017

Olimme tänään Sakken ja Laikan kanssa Tampereella Mansesterin koirafestareilla. Harkitsin sinne lähtöä monta viikkoa ja vasta pari päivää sitten päätin lähteä sinne. Se oli periaatteessa ex tempore reissu, mutta toisaalta taas ei.

Koirafestareilla oli Joka Koiran Sprinttikilpailut, johon olin ilmoittanut itseni ennakkoon. Paikan päällä ilmoittautuminen alkoi Jätti -luokalla, johon Sakke kuului, kello 9.50. Itse olin paikalla jo joskus yhdeksältä, jotta Sakke tottuisi paikkaan. Vaikka Laika tulikin mukaan, rokotteiden varoaikojensa vuoksi se joutui olemaan kokoajan autossa (miinus pissat ja kakkat). Onneksi sää suosi siinä mielessä, vaikka vesisade olikin muuten inhottavaa.

Koska kello on jo noin paljon, enkä yhtään tiedä tuleeko muita kuvia näistä festareista, niin laitan tuon ainoan Sakkesta otetun kuvan. Kunnia kuvasta kuuluu Anu Holmalle! Ihana kuva, harmittaa kun itselläni ei kunnollista kameraa vielä ole.

Koiria oli kyllä niin paljon, että sekosin jo laskuissa. Sakken vuoro kuitenkin tuli ja meni. Laitoin Sakken juoksemaan ilman viehettä, sillä en tiennyt miten se siihen reagoisi. Näin jälkiviisaana olen sitä mieltä, että olisi pitänyt vain sitä viehettä käyttää. Sakke sai luokkansa huonoimman ajan, 8,42, kuten yllä olevassa kunniakirjassa lukeekin, joka rypistyi Laikan riehumisen ansiosta. Ajan huonouden ymmärtääkin, koska paikkaa oli outo ja maa pelkkää hiekkaa. Sakke ei ole tottunut pelkällä hiekalla juoksemaan, vaan maassa on aina ollut kiviä ja sammalta ainakin. Itse kellotettuna sama matka, joka oli siis 80 metriä, meni 7,82 sekunnissa. Suoritus meni silti hyvin ja Sakke juoksi koko matkan maaliin asti.

Sprinttikisat loppuivat melko pian meidän suorituksen jälkeen. Jotenkin lohduttavaa oli se, että Sakke ei sentään ollut koko kilpailuiden hitain. Ja vielä lohduttavampaa se, että Sakke juoksi koko matkan. Osalta se ei oikein sujunut, valitettavasti.
Kuitenkin, seuraavaksi vuorossa oli kello 14.00 alkavat mätsärit. Olin jo ilmoittautunut niihin aikaisemmin, mutta harkitsin koko päivän siihen osallistumista. Onneksi päätökseni oli lähteä sinne!

Lähdimme kotiin voittajina. SIN1 BIS10 ja kaikki BIS kehän osallistujat saivat palkinnon. Olin niin yllättänyt ja niin ylpeä Sakkesta! En olisi uskonut viime tuloksen perusteella (PUN6, kehässä 9) pääseväni Sakken kanssa näihin tuloksiin. Ensin hieman harmitti tuo sprinttikisan tulokset ja se, että saatoin tuhlata 15 euroa turhaan mutta en todellakaan! Sain koirien juomapullon ja namipallon, joita olin jo kauemmin miettinyt ostettavaksi. Nyt niitäkään ei enää tarvitse ostaa. Palkintoihin kuului vielä joku koiralehti (en ole kerennyt vielä katsomaan) ja puruluu, jonka Sakke jo söikin ilman lupaa. Tietenkin.

Olisin kuvitellut Sakken joutuvan heti pois, enkä yhtään ihmetellyt sitä kun tuomari vahingossa pyysi minut pois kehästä. Sakke tosin keskittyi minuun todella hyvin, paremmin kuin normaalisti. Toisinaan edessä ja takana olevat koirat kiinnosti paljon, mutta sen nokan edessä oleva nami kiinnosti enemmän. Onneksi!

Tuomari arvosteli Sakken kutakuinkin näin:
"Kauniit ja sujuvat liikkeet, hyvä turkki eikä koira ole yhtään liikaa syötetty. Lihaskunto on hyvä, varsinkin takaa."

Yllä on kaikki ne pokaalit ja ruusut, mitä ollaan mätsäreistä saatu. Eka oltiin neljänsiä, sitten kolmansia. Nyt oltiin ensimmäisiä. Koristavat mukavasti kaappia.

Mutta oli säästä huolimatta mainio päivä, Sakkekin alkaa pikkuhiljaa oppimaan, miten koirien ja ihmisten keskuudessa käyttäydytään. Yksi ongelma kuitenkin oli: Laika. Se oli päättänyt yrittää karata auton ikkunasta ja melkein hirttäytyä hihnaansa, jossa oli kiinni. Onneksi kaksi naista ottivat koiran ja saivat hihnaa löystytettyä. Kiitoksia heille, todella paljon! Syy tähän pakoon oli silkka eroahdistus, en saanut sille hoitajaa täksi päiväksi joten piti tehdä näin. Oppi ainakin olemaan yksin.

Oletteko te sijoittuneet kuinka hyvin mätsäreissä?

Pentuja!

Tosiaan meille syntyi tänään aamulla kolme elävää ja kaunista kissanpentua. En ala niistä sen enempää jaarittelemaan tässä, koirablogihan tämä on, joten menkää pentujen omaan blogiin painamalla tästä.