Mulle tulee aina tippa linssiin kun katson Sakken "vauva" kuvia. Milloin tuosta pienestä rääpäleestä, joka pelkäsi kaikkea ja yritti hakea aina meistä turvaa, tuli kaunis ja meitä vaikka koko hengellään suojeleva aikuinen koira (ainakin melkein)?
Muistan sen päivän kuin eilisen, kun haimme pienen surusimmumme meille. Yllätyimme kumppanini kanssa Sakken pienuutta ja pörröisyyttä. Tiesimme sen olevan ainoa pitkäkarvainen koko pentueesta, mutta sen turkki oli enemmänkin kiharaa kuin pitkää. Yllä olevat kuvat ovat yksi ensimmäisistä jonka Sakkesta otimme. Ensimmäistä kuvaa en löytänyt.
Huomasimme heti, että Sakke oli arka ja pelkäsi kaikkea uutta. Se haki ihmisten jalkoihin suojaan ja sen kasvoista huomasi heti, että sitä pelotti. Olihan se joutunut luopumaan tutusta elinympäristöstä, pois sisariensa ja emänsä luota. Tuona päivänä kävimme tosin vanhempieni ja ystävämme luona, aloitimme melko varhain tämän pelokkaan pienen pennun sosiaalistamisen. Asumme niin kaukana muista, että sosiaalistaminen alkoi siksi niin varhain.
Alku oli Sakkelle hieman vaikeaa, mutta se kiintyi meihin nopeasti. Se ei lähtenyt meidän viereltä mihinkään, ei edes mennäkseen tekemään tarpeensa pusikkoon. Meidän piti olla aina sen lähellä, vain maksimissaan viiden metrin päässä. Se seurasi meitä kaikkialle, eikä mennyt koskaan liian kauas.
Sakke kasvoi ja kasvoi sekä sai enemmän rohkeutta. Se ei enää pelännyt kaikkea, nyt se rakasti ihmisiä yli kaiken ja koirat kiinnostivat. Tässä vaiheessa teimme virheen sosiaalistamisen suhteen. Tungimme Sakkea jokaisen ihmisen luokse, koska emme halunneet siitä pelkoaggressiivista.
Huomasimme myös Sakkella olevan vesipelkoa. Sille emme tehneet mitään sen ollessa pieni, ja sekin oli yksi virheistä. Nykyään se pelkää vettä kuollakseen. Ollaan tosin saatu sitä pelkoa paljon pois, ettei se mene ihan paniikkiin mennessään veteen.
Alamäkeä meille ei ole koskaan tullut. Ainut negatiivinen asia mikä Sakkella vielä tänä päivänäki on: koirien haukkuminen. Sitäkin ollaan saatu tosi paljon kuriin, eikä se enää ennakoivan kiellon jälkeen haukahda. Paitsi ehkä joku pieni vuhkinta koiran mennessä pois. Sen on pakko päästä sanomaan jotain. Harmi kun moni koiranomistaja ei osaa lukea koiraa, eikä ymmärrä että Sakke haukkuu vaan innostustaan. Se haluisi mennä kaikkien kanssa vain tutustumaan.
Toinen vähän ikävämpi asia, mutta ei negatiivinen on Sakken vahtiminen. Se vahtii meitä aivan kokoajan ja jos jostain kuuluu tai näkyy jotain epäilyttävää, esimerkiksi linnun laulua niin Sakke kyllä ilmoittaa siitä. Jotenkin kiva omistaa vahtikoira, välillä tosi rasittavaa.
Joskus kun Sakke oli 7 kuukauden ikäinen, lähdimme vetämään mätsäreitä. Eka kerta meni ihan suohon: Sakke pelkäsi kaikkia ja kaikkea, sekä haukku ensimmäisen tunnin ajan taukoamatta. Se sai sinisen nauhan ja pääsi sijalle 7/9. Se oli ymmärrettävää, eka kerta niin tottakai pelotti. Sen jälkeen 9-10 kuukauden iässä Sakke pääsi jo sijoille, punaisten neljäs ja sinisten kolmas. Sen jälkeen oltiin punaisten viides. Sitten tulikin Laika kuvioihin ja ekat juoksut, niin ei olla päästy mätsäreihin hetkeen aikaan.
Kuluvana vuonna ollaan itketty, naurettu, raivottu, manattu Sakke ainakin miljoona kertaa ja sanottu tekevämme siitä rukkaset. Silti en vaihtaisi päivääkään Sakken kanssa. Se on niin ystävällinen, nöyrä, uskollinen, tottelevainen. Niin täydellinen koira mitä toivoa voi. Voisin kertoa ummet ja lammet Sakken hyvistä puolista, mutta tässä tuli ainakin osa Sakken "lapsuudesta" kerrottua, kaikkea en todellakaan muista. Teen niistä sitten oman postauksensa ehkä joskus tulevaisuudessa.
Viimeiseen kuvaan päättyi Sakken ja meidän yhteinen taival, ennen Laikan saapumista kotiin ja ennen tämän blogin luomista. Puolen vuoden päästä meillä on toinen tarina kerrottavana.
Hyvää syntymäpäivää rakas Sakke -neiti!
Muistan sen päivän kuin eilisen, kun haimme pienen surusimmumme meille. Yllätyimme kumppanini kanssa Sakken pienuutta ja pörröisyyttä. Tiesimme sen olevan ainoa pitkäkarvainen koko pentueesta, mutta sen turkki oli enemmänkin kiharaa kuin pitkää. Yllä olevat kuvat ovat yksi ensimmäisistä jonka Sakkesta otimme. Ensimmäistä kuvaa en löytänyt.
Huomasimme heti, että Sakke oli arka ja pelkäsi kaikkea uutta. Se haki ihmisten jalkoihin suojaan ja sen kasvoista huomasi heti, että sitä pelotti. Olihan se joutunut luopumaan tutusta elinympäristöstä, pois sisariensa ja emänsä luota. Tuona päivänä kävimme tosin vanhempieni ja ystävämme luona, aloitimme melko varhain tämän pelokkaan pienen pennun sosiaalistamisen. Asumme niin kaukana muista, että sosiaalistaminen alkoi siksi niin varhain.
Alku oli Sakkelle hieman vaikeaa, mutta se kiintyi meihin nopeasti. Se ei lähtenyt meidän viereltä mihinkään, ei edes mennäkseen tekemään tarpeensa pusikkoon. Meidän piti olla aina sen lähellä, vain maksimissaan viiden metrin päässä. Se seurasi meitä kaikkialle, eikä mennyt koskaan liian kauas.
Sakke kasvoi ja kasvoi sekä sai enemmän rohkeutta. Se ei enää pelännyt kaikkea, nyt se rakasti ihmisiä yli kaiken ja koirat kiinnostivat. Tässä vaiheessa teimme virheen sosiaalistamisen suhteen. Tungimme Sakkea jokaisen ihmisen luokse, koska emme halunneet siitä pelkoaggressiivista.
Huomasimme myös Sakkella olevan vesipelkoa. Sille emme tehneet mitään sen ollessa pieni, ja sekin oli yksi virheistä. Nykyään se pelkää vettä kuollakseen. Ollaan tosin saatu sitä pelkoa paljon pois, ettei se mene ihan paniikkiin mennessään veteen.
Alamäkeä meille ei ole koskaan tullut. Ainut negatiivinen asia mikä Sakkella vielä tänä päivänäki on: koirien haukkuminen. Sitäkin ollaan saatu tosi paljon kuriin, eikä se enää ennakoivan kiellon jälkeen haukahda. Paitsi ehkä joku pieni vuhkinta koiran mennessä pois. Sen on pakko päästä sanomaan jotain. Harmi kun moni koiranomistaja ei osaa lukea koiraa, eikä ymmärrä että Sakke haukkuu vaan innostustaan. Se haluisi mennä kaikkien kanssa vain tutustumaan.
Toinen vähän ikävämpi asia, mutta ei negatiivinen on Sakken vahtiminen. Se vahtii meitä aivan kokoajan ja jos jostain kuuluu tai näkyy jotain epäilyttävää, esimerkiksi linnun laulua niin Sakke kyllä ilmoittaa siitä. Jotenkin kiva omistaa vahtikoira, välillä tosi rasittavaa.
Joskus kun Sakke oli 7 kuukauden ikäinen, lähdimme vetämään mätsäreitä. Eka kerta meni ihan suohon: Sakke pelkäsi kaikkia ja kaikkea, sekä haukku ensimmäisen tunnin ajan taukoamatta. Se sai sinisen nauhan ja pääsi sijalle 7/9. Se oli ymmärrettävää, eka kerta niin tottakai pelotti. Sen jälkeen 9-10 kuukauden iässä Sakke pääsi jo sijoille, punaisten neljäs ja sinisten kolmas. Sen jälkeen oltiin punaisten viides. Sitten tulikin Laika kuvioihin ja ekat juoksut, niin ei olla päästy mätsäreihin hetkeen aikaan.
Kuluvana vuonna ollaan itketty, naurettu, raivottu, manattu Sakke ainakin miljoona kertaa ja sanottu tekevämme siitä rukkaset. Silti en vaihtaisi päivääkään Sakken kanssa. Se on niin ystävällinen, nöyrä, uskollinen, tottelevainen. Niin täydellinen koira mitä toivoa voi. Voisin kertoa ummet ja lammet Sakken hyvistä puolista, mutta tässä tuli ainakin osa Sakken "lapsuudesta" kerrottua, kaikkea en todellakaan muista. Teen niistä sitten oman postauksensa ehkä joskus tulevaisuudessa.
Viimeiseen kuvaan päättyi Sakken ja meidän yhteinen taival, ennen Laikan saapumista kotiin ja ennen tämän blogin luomista. Puolen vuoden päästä meillä on toinen tarina kerrottavana.
Hyvää syntymäpäivää rakas Sakke -neiti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti