Handlerin hommia

17.3 Jämijärvellä oli koirien ryhmänäyttely roturyhmille 3,4 ja 5. Lähdin sitä katsomaan aivan kuten mitä tahansa koiranäyttelyä, mutta siinä mielessä että se oli elämäni ensimmäinen kerta koiranäyttelyissä ja minun pitäisi esittää ystäväni koira.

Sakken ja Laikan kohdalla mätsäreistä olikin kokemusta noin kymmenestä kerrasta. Olin siis opettanut toisen koiran täysin siihen hommaan ja ansainnut palkintojakin. Virallisten näyttelyidenhän ei pitäisi olla sen kummempia. Eihän?

Saavuin pelipaikalle ajoissa, sillä halusin nähdä akitojen kehän. Rodusta on kyllä tietämystä vaikka muille jakaa, mutta en ole koskaan nähnyt japanilaista akitaa livenä. Rapsuttelinkin yhtä. Olettamus koko rodusta katosi täysin. Niiden piti olla sellaisia, jotka eivät pidä ihmisistä mutta silti olin hukkua pusuihin! Niin ihanan pörröisiä ja kauniita koiria en ole koskaan nähnyt (koska eihän omat sesset lasketa mukaan). Sellainen aivan varmasti vielä tulee meillekin. Ainakin toivon niin.

Koiranäyttelyt ovat yhtä tylsiä kuin mitä kuvittelin: pelkkää ihme odotusta. Olin paikan päällä jo 9.30 kun taas siperianhuskyjen kehä alkoi vasta joskus klo 12 jälkeen. Tapasin ystäviäni ja esittämäni koiran. Koira selvästi pelkäsi uusia asioita. Tottakai, vieras koira joka pelkää niin oma fiilis oli aivan "apua, miten mä selviän tästä". Pidettiin pienet näyttelytreenit neljän koiran voimin ja katsottiin kuinka hyvin meillä meni. Omasta mielestäni meni hyvin hyvin surkeasti, ystävieni mielestä ei niinkään. Muutama asia oli sellaista mitä kannatti korjata, muunmuassa hihnan pitäminen toisessa kädessä ja antaa sitä enemmän löysälle. Aloittelijana kaikki apu on aina tarpeen.

Esittämäni koira oli 11 kuukautta vanha joten se kuului JUN kehään. Junnu narttuja oli kuusi joten vastassa oli viisi narttua oman näytettävän lisäksi. Aika pelottavaa. Koira oli rokaistunut ajan kanssa, mutta pelko tuli uudelleen jossain vaiheessa. Uskoisin että toisten jännitys vaikutti koiraan. Itseäni ei jännittänyt, kuten ei normaalistikaan. Se tulee vasta sitten kun olen päässyt siihen tilanteeseen.

Numerolapun perusteella olin junnuista ensimmäinen. Kun numeroin huudettiin, alkoi se jännitys. Juuri sillä H-hetkellä. Tapahtumien kulkua en tästä eteenpäin juurikaan muista, sillä minua jännitti niin paljon että unohdin kysyä jopa koiran korkeutta. Ensin kuitenkin sain tietää arvon. Kyseinen koira sai ERI'n eli Erinomaisen. Olin häkeltynyt, todella häkeltynyt. Koira meni mielestäni niin huonosti kuin olla ja voi. Sitten kuitenkin koira oli Sertifikaatin arvoinen, paras narttu, rotunsa paras koira ja sai vielä sen sertin. Sitä hurraamisen määrää mitä yhdessä pidimme kun voitto tuli juuri meille.

Hurraamiset kun oli hurrattu tuli se todellisuus vastaan. Joutuisin vielä RYP kehään ja siitä mahdollisesti BIS kehään. Se oli kyllä jo aivan toista luokkaa. Uskoin ettemme siinä pärjäisi ja siinähän niin kävikin. Tämä tuomari piti isoista ja karvaisista koirista, sen vuoksi me siinä kohtaa tiputtiinkin. Se ei silti meitä lannistanut, olihan koira juuri saanut sertifikaatin! Millään muulla ei sitten enää tuossa vaiheessa ollut väliä.

Reissu oli kyllä hirveän opettavainen. Ja saimme hieman esimakua siperianhuskyjen erikoisnäyttelyiden tuomarista, Esa Ruotsalaisesta. Sinne minunkin on tarkoitus lähteä ja oli kyllä hienoa nähdä minkälaisista koirista hän tykkää. Että onko minkäänlaisia mahdollisuuksia saada mitään tuloksia. Sen ainakin opein jos jotain, että Esa pitää hyvin kulmautuneista huskyista joilta "potkua" löytyy. Hänelle myöskään korkeus ei ole niin tärkeä, eikä se miten koira kehässä käyttäytyy. Se on kyllä hienoa että näin on.

Tämän kyseisen koiran omistaa Jennifer Kuivala ja koiran virallinen nimi on Arctic Soul Winner Valentina. Todella mukava ja kaunis koira, ei ihmekään että sai hyvän tuloksen.

Oletteko te pärjänneet näyttelyissä? Vai onko näyttelyt koiran kanssa vasta tuloillaan? Kertokaa kaikki!

Raakaruokinta rakettitiedettä?

Edellisen viikon tiistaina (eli 27.2) päätin mullistaa koirieni elämää; ryhtyä raakaruokkijaksi. Monet kerrat minun on ollut tarkoituksena aloittaa raakaruokinta, valitettavasti huonoin tuloksin. Maanantaina tavalliseen tapaan kaadoin määrän X nappulaa koirien kuppeihin, kunnes koin valaistuksen ja ajattelin että ei hemmetti, ei mun koirat tällaista kuuluisi syödä. Joten päätin ryhtyä heti toimeen.

Aloitus oli helppoa. Laskin vain mitä omat koirat tarvitsevat päivän aikana kaloreita, rasvaa, proteiinia, vitamiineja, mineraaleja... Se oli piece of cake koko hommassa. Lähdin ostamaan sinkkiä kaupasta. Omegaa oli jo ennestään kotona valmiina, joten D-vitamiinista ei tarvinnut huolehtia. Muita en vielä tässä vaiheessa tarvinnut. Järkevintähän on aloittaa pienestä lihamäärästä ja lisätä sitä päivä kerrallaan, niin kuin minäkin tein.

Ekat päivät meni suunnitelmien mukaan. Lisäsin lihaa ja sitä mukaan vähensin nappulaa. Viikon jälkeen kuitenkin huomasin, että koirat ovat lihonneet aivan järkyttävästi! Toki työttömyyteni vuoksi koirat eivät vietä enää niin paljon aikaa tarhassa kuin minun ollessa töissä, mutta sitä enemmän aloin liikkumaan niiden kanssa.

Tottakai huolestuin lihoamisesta ja aloin miettimään eri vaihtoehtoja. Päällimmäisenä oli kuitenkin juuri se ajatus mikä sitten päätyikin syylliseksi: koirat saavat liikaa ruokaa.

Aloin tietenkin hermostua. Liikaa? Aina puhutaan siitä että jos antaa esimerkiksi 500g nappulaa niin annat 1000g lihaa. Eli se lihan määrä on tuplasti enemmän kuin mitä nappulaa antaisi. Annoin siis 500g nappulan sijaan 250g nappulaa ja 500g lihaa. Eikö se niin mennyt? Nähtävästi ei ainakaan meidän kohdalla.

Paniikin jälkeen mietin mitä voisin tehdä. Nappulalle paluu kävi mielessä monesti, sillä tuntui siltä etten osaa vaikka olen koulutkin asiasta käynyt. Jos en ollut laskenut jotain oikein... Mitä jos olisi pitänyt laskea myös mitä lihasta saa ravinteita? Kyllä! Se varmasti oli syy kaikkeen!

Seuraavan viikon en tehnyt mitään muuta kuin laskenut;
Jos annan Laikalle, joka on 20kg painava, 80g nappulaa, A-vitamiini, jodi, natrium ja kalsium tulee täyteen. Lihasta tulee täyteen rauta. Lihasta ja nappulasta tulee sinkki täyteen. Laadein tarkat ruokintasuunnitelmat koirille. Ei grammaakaan yli tai ali. Koirat tosiaan saivat 80g nappulaa, 175g lihaa, 75g kalaa jne. Siitä tuli ihan hirveän tarkkaa. Enkä ollut ostanut muita lisiä vieläkään kuin sinkin ja Omegan, josta saisi D-vitamiinia. Koska ne olivat 50/50 periaatteella tärkeitä. Tämähän oli vielä sitä?

Hakkasin päätäni pöytään viime viikonloppuna kun koirat eivät olleet vieläkään laihtuneet, eivätkä onneksi lihoneetkaan. Mitä tein väärin? Tuntui siltä että yritin jo kaikkea, aivan kaikkea. Liikuin enemmän, annoin kaiken juuri niinkuin pitääkin.

Maanantai illalla olin tekemässä koirille pöperöitä kunnes mietein mitä lisiä lihalla saa täyteen ja mitä ei. Mitä jos olenkin ruokkinut oikein, mutta vain väärällä tavalla. Ja kyllä, sekin on mahdollista. Laskin, luin Katiskaa ja kyselin muilta ihmisiltä kuinka paljon niiden koirat syövät. Huomasin sen, että ne mitkä lisät eivät lihalla tule täyteen, tulevat suoraan purkista. Laskin myös kuinka paljon rasvaa ja proteiinia koirat saavat tämän hetkisen ruokamäärän kanssa. Tällöin tajusin, että olin aloittanut aivan väärällä tavalla tämän homman, aivan väärällä tavalla. Aloitus oli oikeanlainen, mutta siitä eteenpäin täysi kaaos. Keskityin niin paljon siihen että koirat saavat tarpeeksi ravinteita syömästään ruoasta (meinasin lähteä ostamaan jo jotain basilikaa täyttämään K-vitamiinin tarvetta) kuin siihen miten ihmiset oikeasti syöttävät: heittävät määrän X ruokaa kippoon lisineen ja toivoen parasta ettei lihoa. Jos niin käy niin ruoan määrää vähennetään tai vaihdetaan vähärasvaisempaan.

Olen vieläkin hieman hukassa näissä ruokinta-asioissa käytännöllisesti. Tietotaitoa minulla on vaikka muille jakaa, mutta kokemusta ei senkään vertaa. Uskoisin, että moni raakaruokkija on joskus tehnyt tämän virheen. Virheistä oppii, onneksi.

Nyt siis tiedän ruokkia koirat niin, että saavat lihaa siihen pisteeseen asti että ovat hyväkuntoisia ja lisät siihen päälle. Raakaruokinta ei ole mitään rakettitiedettä, vaikka siltä aluksi tuntui. Halusin jakaa tämän oman toilailuni siksi, että muut eivät tätä samaa virhettä tekisi. Raakaruokinta on hyvinkin yksinkertaista.

Haluaisin kuulla myös teidän kokemuksia ruokintaan liittyvistä asioista.
Onko mennyt niin kuin elokuvissa vai mennyt täysin suohon?
Opitko asiat itse vai pitikö jonkun kertoa se sinulle?

Jopas jotakin...

No huhhuh, mitä olen mennyt tekemään. SEITSEMÄN kuukautta hiljaisuutta ja palaan takaisin tänne. Miksi ihmeessä? Löysin taas motivaation päivitellä meidän elämäämme.

Elokuussa minun piti kirjoittaa meidän Lapin reissumme loppuun, mutta se jostain kumman syystä jäi. Tosiaankin se vain jäi. Lokakuussa sainkin töitä ja sitä suuremmalla syyllä tämä blogi jäi puolitiehen. Valitettavasti. Tällä aikavälillä on tapahtunut niin paljon kaikkea, etten edes tiedä mistä aloittaisin.

Olen tässä parin kuukauden aikana ollut hyvin aktiivinen siperianhuskypiireissä. Parit valjakkokisat olen nähnyt ja eri kasvattajiin ja huskyn omistajiin tutustunut. Hieno harrastus en voi muuta sanoa. Ehkä hienoin asia kuitenkin on se, että olen päässyt itsekin ajamisen makuun Laikan kanssa. Ja Laikakin on kasvanut todella kauniiksi nartuksi!

Tässä blogitekstissä kuvat ovat viimevuotisia, mutta kyllä niistäkin näkee kuinka paljon Laika on kasvanut. Siis aivan huimasti! Tällä hetkellähän Laikalla on massaa kertynyt paljon ja on siis paljon erilaisemman näköinen kuin näissä kuvissa.

Aloitin myös ruokkimaan raakaa tämän vuoden puolella. Katsoin Pet Fooled -nimisen koiranruoka-dokumentin ja sen ansiosta lähdin raakaruokapuolelle. Ennen kuin ketään lukijoista sanoo yhtään mitään, ymmärrän sen että täällä Suomessa ja EU'ssa lemmikkien ruokiin liittyvät asiat ovat tiukemmat kuin Yhdysvalloissa. Ja olen siitä hyvin hyvin iloinen. En kuitenkaan halua enää maksaa nahasta ja jänteistä koiranruokana. Lisäksi koirat pitävät raa'asta ruoasta enemmän. Mikä ei tosiaan ollut mikään yllätys.

Mutta palataan tuohon valjakointi asiaan. Joskus joulukuun puolella ostin Laikalle Nonstop freemotion vetovaljaat huomatakseni niiden olevan liian isot. Kiitos husky-ystävieni, he kertoivat niiden olevan liian isot vaikka en sitä edes ensin uskonut. Tammikuussa kuitenkin ostin Laikalle uuden valjaat Jämin talvikisoista, mittatilauksella aikoinaan tehdyt. Ne olivat Laikalle taas liian isot, mutta neulomalla kaula-aukon pienemmäksi sain niistä sopivat. Kasvuvaraa selälle oli jonkin verran.
En ole mikään kovin aktiivinen valjakoitsia näin yhdellä koiralla mutta huomasin juuri pari päivää sitten että tämä sopivat valjaat olivat menneet liian pieniksi selästä. Miten koira voi venyä melkein viisi senttiä kuukaudessa parissa! Eihän Laika ole kasvanut enää pitkään aikaan! Päätimpä sitten koittaa noita Nonstoppeja ja ne olivatkin yhtäkkiä sopivat. Kumma juttu tuo koiran kasvaminen.

Muuta Laikan kuulumisia: Sillä alkoi juuri juoksut. 11,5kk ikäisenä. Ei paha, ei paha... Ei niin hyviin uutisiin kuuluu se, että sen hammas jouduttiin marraskuussa poistamaan. Valitettavasti. Ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Sakkellekkin kuuluu oikein hyvää. Kuvasta huolimatta sillä on todella paksu talviturkki. Tässä kuvassa siltä oli tippunut pohjavilla kerralla pois. Marraskuuta elettiin ja Sakkesta tuli kuin mikäkin kalju rotta.

Töiden vuoksi rakennettiin pikakelauksella ulkotarha, jossa nämä kaksi kauhukakaraa saavat olla työpäivän ajan. En meinaa uskalla jättää niitä kissojen kanssa keskenään sisälle. Niitäkin on jo nykyään neljä, huhhuh. Lisäksi en halua siivota klo 23 kun kotiin pääsen niin kauhean montaa kasaa kusta ja paskaa, näin suoraan sanottuna. Riittää jo se että koiran ollessa pentu sitä saa harrastaa mielin määrin.

En muista kerroinko täällä aikoinaan siitä, että Sakken vatsa ei ole koskaan oikein kestänyt raakaa lihaa. Tällä hetkellä kun raakaa olen ruvennut syöttämään, on käsitys siitä aivan eri. Sakke kestää raakaa lihaa! En tiedä mikä ihme siihen tuli, mutta ripulin ripulia ei ole ollut vaikka söisikin raakaa kuinka paljon tahansa. Toisinaan me kyllä syödään tällä hetkellä muunneltua 50/50 ruokintatapaa mutta kuitenkin. Raakaan siirrytään pikkuhiljaa, kuten pitääkin. Osasyynä 50/50 syömiseen on kuitenkin se, että en ole saanut aikaiseksi ostaa mitään muita lisiä kuin sinkki. Kalanmaksaöljy saadaan ilmaiseksi.

En muista sitäkään että olenko kertonut Sakken pelkäävän kaikkea perässä tulevaa, äänekästä sellaista. En saanut aikoinaan Sakkea vetämään yhtään, vaan se junnasi paikoilleen eikä liikkunut. Tai sitten se juoksi paniikissa pakoon. Laitoin ihan kokeilun vuoksi Sakken Laikan viereen juoksemaan. En olisi uskonut silmiäni, Sakke veti! Se oikeasti veti. Ei pelännyt yhtään, se vain juoksi eteenpäin ilman katsomista taaksepäin. Sillä hetkellä olin ihan tajuttoman ylpeä siitä koirasta. Ja olen vieläkin.

En oikein osaa tällä hetkellä kertoa enempää, niin paljon on tapahtunut tässä muutamien kuukausien aikana etten itsekään pysy enää perässä.
Mutta kiitos! Kiitos teille lukijoille jotka jaksoitte odottaa minun palaamista kuvioihin. Tuntuu pahalta olla näin kauan hiljaisuudessa. Halusin kirjoittaa, mutta motivaatio puuttui täysin. Nyt olen saanut taas uutta energiaa ja motivoitunut taas kirjoittamaan tätä blogia. Vajaan kuukauden päästä tulee myös pienen pieni yllätys...