Pentuarkea

Kusta, paskaa, oksennusta... Olin jo ehtinyt unohtaa tämän suloisen pikkupentuvaiheen, vaikka vanhemmalla se olikin vielä puoli vuotta sitten.

Muutaman päivän päästä Laika täyttää 10 viikkoa. Pentu on sopeutunut uuteen kotiinsa hyvin, ehkä paremmin mitä itse odotin. Ekana yönä Laika itki, ja kahtena yönä nyt tämän 1,5 viikon aikana Laika on herännyt painajaiseen huutaen kuin syötävä. Molemmilla kerroilla oli pakko ottaa koira viereen nukkumaan, jotta se rauhoittuisi.

Sakke ja Laika tulevat yllättävän hyvin toimeen keskenään. Laika ei aluksi oikein tykännyt Sakkesta ja sen itsensä tyrkyttämisestä, mutta nykyään ne ovat kuin paita ja perse. Laika matkii Sakkea ja seuraa sitä kaikkialle, vaikka Sakke ei sitä toivoisi. Turhan rajusti Sakke vielä leikkii, mutta se on tottunut koirakavereidensa kanssa riehumaan niin paljon. Ajan kanssa sitten, kun Laika tuosta kasvaa.

Oon yllättynyt siihen, kuinka rennosti ollemme itsekin ottaneet tämän pennun. Sakken kanssa oli hermot koko ajan kireällä sen sisäsiistiksi opettamisen kanssa, mutta Laikan kanssa sitä ei ole ollut. Veikkaisin syyn olevan siinä, että Sakke oli meidän molempien ensimmäinen koira eikä oikein tiedetty mitä tulemaan pitää.

Ehkä kaikista harmillisin asia Laikassa on se, ettei sitä pysty pitämään yksin vapaana. Sakke oli pentuna tosi arka ja paljon meidän perään, eli pihalla ja metsässä kävellessä se seurasi meitä ja meni vain maksimissaan 5 metrin päähän ja tuli aina kutsusta. Laika taas on paljon itsenäisempi ja rohkeampi, ja se saattaa juosta yksinään ollessaan jopa 20 metrin päähän ennen ku palaa takaisin. Eikä se tule edes joka kerta kutsusta luokse. Kaksistaan Laika pysyy vierellä, koska Sakkekin pysyy.

Vaikka tämä asia harmittaakin, ei se maailmaa kaada. Laikassa on muuten niin paljon hyvää, että yksi asia ei haittaa. Koirat ovat jokainen yksilöitä, eivätkä kaikki ihmisetkään ole samanlaisia.

Laika kyllä kasvaa hyvää vauhtia. Ripakinttu siitä ompi tullut, joskus se on nimeltään Bambi. Hyvin pitkät jalat sillä on tällä hetkellä, joka meitä molempia lähinnä naurattaa. Värityskin on muuttunut jonkinverran tummemmaksi.

Viime viikon perjantaina Laikan ollessa 9 viikkoa, se painoi 6,9 kiloa! Se on hurja määrä verrattuna Sakken painoon, jolloin se painoi saman ikäisenä 5,9 kiloa. Sakke oli muutenkin paljon pienempi kuin Laika, mutta Laika tulee olemaan pienempi täysikasvuisena. Todennäköisesti.

Viikonlopun riemuja

Tuossa sunnuntai päivän puolella kävimme ystävämme koiran sekä meidän koiriemme kanssa laavulla. Ystävämme koira ui ja kahlasi vedessä kuin mikäkin vesipeto, Sakke oli hirveä jänishousu ja Laika ei ollut moksiskaan.

Laika tuli vähän vauhdikkaamman saksanpaimenkoiran, Jäbän, kanssa hyvin juttuun, yritti jopa leikkiä ja pysyä sen ja Sakken perässä niiden riehuessa ja juoksennellessa. Kolmikosta on muutenkin vaikeaa saada kuvia, koska kaikki liikkuivat koko ajan.

Arki uuden pennun kanssa on ollut nyt jo melko rankkaa Laikan vahvan temperamentin vuoksi. Sakke on ollut mustasukkainen, mutta ottanut Laikan silti hyvin vastaan. He nukkuvat nykyään samalla tavalla kuin jälkimmäisissä kuvissa. Laika rakastaa Sakkea, ja Sakke ainakin sietää Laikaa. Hiljaa hyvää tulee.

Pentu tuli kotiin!

Tätä hetkeä olemme odottaneet jo kuukauden! Saimme pienen Laika -pennun vihdoin kotiin.

Lähdimme eilen päivällä kello 13.00 kotoa 160 kilometrin päähän. Koukkasimme kuitenkin aika radikaalisti, sillä haimme yhteisen ystävämme reissuun mukaan. Lisäkilometrejä se toi yhteensä 70. Veimme samalla matkalla Susun uuteen kotiin, kun tuleva uusi omistaja, joka mukavasti sattui olemaan entinen luokkalaiset, oli samassa suunnassa. Pääsimme paikalle Raisioon noin 17.30.

Olimme siinä sitten hetken aikaa, juttelimme niitä näit ja kyselin asioita joita en kuukausi sitten muistanut kysyä. Laika päästettiin tarhasta juoksentelemaan emänsä ja isänsä kanssa vielä kerran ennen lähtöä, samalla kävimme kasvattajan kanssa allekirjoittamassa paperit. Sen jälkeen homma oli siinä ja lähdimme surullisten jäähyväisten jälkeen Laikan kanssa uuteen kotiin.

Kävimme matkan varrella vanhempieni luona, koska he halusivat nähdä meidän uuden pennun. Pikkuveljeni oli ihastunut koiraan jo ennen kuin oli sitä koskaan edes nähnyt ja tämä tapaaminen vahvisti myös sitä ihastusta. Veljeni odottaa innolla seuraavaa talvea, sillä haluaa Laikan vetävän häntä reessä. Toivon mukaan tämä toive toteutuu ainakin vuoden päästä lopputalvesta.

Pääsimme kotikaupunkiin joskus klo 22.00. Kävimme ennen kotiin menoa tulevassa asunnossamme, johon olemme kesän aikana muuttamassa. Laika sai tutustua siellä Sakkeen sekä asuinympäristöön. Aluksi Sakkeen tutustuminen meni vähän niin ja näin Sakken ylienergisyyden vuoksi, mutta väsyttämisen jälkeen sekin sujui hienosti molempien osalta!

Huomasimme matkan aikana sekä kotiin tullessa, kuinka jääräpäinen pentu Laika oikein on. Se piti autossa aikamoista huutokonserttia kun ei päässyt syliin, vaan joutui olemaan sen jaloissa ajomatkan aikana. Eikä se hevillä luovuttanutkaan! Kotona se ei ole nyt muuta kuin välillä itkenyt ikävää "lapsuudenkotia" kohtaan, mutta ollut sitäkin jääräpäisempi. Ja uteliaisuuttakin riittää vaikka muille jakaa, olihan se jo parin minuutin sisälläolon jälkeen kiivennyt kissan raapimapuuhun. Se ei sentään ole mikään korkea, mutta kuitenkin.

Uskoisin lapsilla olleen osuutta asiaan, mutta huomasimme myös Laikan olevan hyvin hellyydenkipeä ja tykkäävän sylissäolosta. Jos lattialla istuu, se tulee heti ensimmäiseksi nukkumaan syliin. Se ei haittaa lainkaan, vaan on hyvin suloinen tapa.

Ensimmäisen yönsä Laika nukkui ihan hyvin, vaikka välillä heräili itkemään.

Totuus iski vasten kasvoja...

Niin... Halusin tämän päivän koittavan. Mutta silti, alitajuisesti, en halunnut näin käyvän koskaan.

Meidän yksi kissoista lähtee tänään uuteen kotiin,

Tämä tunne on sanoinkuvaamaton... Toi kissa ei ole viimeisen puolen vuoden aikana aiheuttanut mitään muuta kuin stressiä ja päänsärkyä. Olen yrittänyt olla syystä kuin toisesta pistämästä mitään ilmoituksia "annetaan kissa hyvään kotiin". Mutta nyt sen aika tuli. Ja oon itkenyt nyt eilisestä lähtien sitä asiaa. En edellenkään ymmärrä miksi, ehkä tää meidän vajaa vuoden mittainen taivallus onkin tehnyt jonkun siteen meidän välille.

Long story short, en pysty tällä hetkellä kertomaan koko tarinaa: Susu joutuu lähtemään uuteen kotiin jo yli puoli vuotta kestäneen stressin vuoksi. Tajusimme sen vasta vähän aikaa sitten. Niin päätimme sitten päästää Susu tuskistaan ja etsiä sille uusi, loppuelämänsä koti.

Susu täytti 2.5 veljensä Turbon kanssa yhden vuoden. Onnittelin molempia facebookissa, koska kuka nyt ei haluaisi ilmoittaa lemmikkiensä syntymäpäivistä? Meille kissat ja koirat on perheenjäseniä, ja vaikka ne eivät tiedä syntymäpäivistä hölkäsen pöläystäkään, on niitä silti kiva onnitella. Yllä oleva kuva on otettu juuri silloin kun Susu täytti vuoden.

Tässä kuvassa Susu oli päässyt juuri sisälle kylmän, pitkän vuorokauden jälkeen. Se ehti olemaan ainakin vuorokauden puussa, kunnes en enää pystynyt katsomaan sitä siellä ja lähdin sitä itse hakemaan kiipeämällä viereiseen puuhun. Susu ei ole oikein sylikissa, mutta luottamusta on silti sen verran että tuli heti syliin kun pääsi luokse, vaikka oltiinkin seitsemän metrin korkuudella.

Vaikka Sususta on ollutkin enemmän harmia kuin iloa, tulee se silti aina olemaan mun pieni prinsessa.

Kammottavaa vettä

Kävimme eilen muutaman kilometrin reissulla Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa, joka sijaitsee Karviassa ja Kauhajoella. Alunperin meidän piti mennä Lauhavuoren kansallispuistoon, mutta päädyttiin tähän lyhyempään vaihtoehtoon tällä kertaa.

Ollaan oltu Sakken kanssa nyt aika paljon eri kansallispuistoissa tai muissa nähtävyyksissä kävelemässä. Sakke on kuukausi sitten punnituksen jälkeen laihtunut 0,2 kiloa eli se painaa nyt 24,4kg. Paino on pysynyt samana suurinpiirtein pari kuukautta eli se tuskin tulee enää nousemaan, ellei tuo kasvata massaa sen verran paljon. Sakken pentuesisaret kylläkin on yli 30kg painoisia, joten siihen nähden Sakke on pieni. Vanhempiinkin verraten Sakke on jäänyt mininaaliseksi. Mutta ei sille voi mitään, joskus vain käy niin. Eikä se koiraa muuta.

Tällä kertaa vetämiset jäi vähemmälle ja käveltiin vain rauhallisesti. Sakke ei oikein tykkää suolla kävelystä. Se pelkää ja inhoaa vettä yli kaiken. Koiran peseminen on suht vaivatonta, mutta sen olemuksesta kyllä huomaa ettei se tykkää siitä yhtään, maksimissaan sietää. En sitten tiedä mistä tämä vesikammoisuus johtuu, mutta sitä ollaan yritetty kitkeä pois vain yksinkertaisesti laittamalla koira niihin inhottaviin tilanteisiin. Kyllä se varmasti jossakin vaiheessa tajuaa, ettei se vesi tapa.

Huvittavaa kylläkin, kuvassa Sakke näyttää lähes nauttivan tilanteesta ja paistattelevan ilta-auringossa.
Behind the scenes, oikeasti se olisi vain halunnut lähteä tuolta minilaiturilta pois. Ensin varovasti kävellen ja sitten hirveetä vauhtia maalle. Harmi vain että kyseinen kohta oli vähän kuin saari, joten vettä oli joka puolella.

Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä matkan varrella olleilla hiekkamontuilla. Se oli kuin toinen taivas Sakkelle, koska se rakastaa kaivamista (ja siinä ohella hiekan syömistä). Siinä ei kuitenkaan kovinkaan kauan viitsitty olla, koska piti ajaa vielä kotiinkin. Sakkekin oli väsynyt ja nukkui koko automatkan.

Reissu Seitsemisen kansallispuistoon #2

Seitsemisessä on hyvä käydä koska se on niin lähellä, joten miksi ei hyödyntää tilaisuutta kävellä paikassa, jossa saa paljon vaihtelua kun oma metsä ei enää kelpaa? Samalla se luo minulle tilaisuuden valokuvata.

Tai oikeastaan, käyn siellä lähes päivittäin mutta pidempiä reissuja tulee tehtyä vähän vähemmän. Ja tämä on tällä kertaa myös sellainen pidempi reissu.

Meidän olisi tarkoitus lähteä ystävämme kanssa Seitsemiseen kahden päivän reissulle kesällä kun säät sallivat. Olisimme jossain päin Seitsemistä yötä, joko laavulla jossa tänään tuli käytyä tai sitten teltassa telttailualueella, joita Seitsemisessä on muutamia. Ottaisimme omat koirat mukaan ja ystävämme ottaisi omansa. Lähtisimme reissuun perjantai aamulla ja palaisimme lauantai illalla, ja matkaa tulisi vähän päälle 30 kilometriä eli päivässä pitäisi kulkea 15 kilometriä. Se on melko pieni matka päivässä, mutta meille ensikertalaisille vaeltajille kuitenkin aivan tarpeeksi.

Minun on aina ollut tarkoitus joskus mennä muutaman päivän vaellusreissulle. Tässä lähistöllä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin Pirkan taival (reitistä riippuen 20-90km), mutta tuo 90 kilometrin mittainen reitti on hiihtäjille suunnattu. En ole ihan 100% varma onko se käytössä kesäisin, mutta luulisi sen olevan.

Olin kävellyt Sakken kanssa 3,8 kilometriä kartan mukaan kun pääsimme laavulle. Matkalla oli paljon majavan syömiä puita, joita sitten jäin tutkiskelemaan ja kuvailemaan. Patoa emme nähneet, enkä sitä ihmettele. Vesistöä tällä alueella on niin paljon että ne saattaisivat olla missä tahansa. Matkan varrella oli myös pieni lähde, josta molemmat sitten joimme.

Laavu ja sen ympäristö oli siisti, mutta kaikista eniten harmitti se että laavun suuaukko on järven suuntaan ja kaikki tuuli pauhasi päin. Tämä laavu on ainoa koko Seitsemisessä, joten jos näyttää siltä että valitsemamme viikonloppu on kovinkin tuulinen, nukumme teltassa. Se ei sinäänsä haittaa, mutta vähemmän kannettavaa olisi jos nukkuisimme laavulla.

Lepäsimme aikamme, paistoin pari makkaraa ja Sakke sai omansa. En meinannut ensin saada tulta edes tehtyä tuulen takia, mutta pitkien minuuttien jälkeen nuotio syttyi. Nuotion sammuttua lähdimme samaa polkua takaisin, sillä kiertoreitti olisi muuten ollut liian pitkä aikataululle.

Kun pääsimme takaisin autolle, päätin mennä vielä pienen kahden kilometrin mittaisen reitin, joka kulkee soiden lävitse. Reitillä oli kaksi näköalapaikkaa, jossa päätin päästää koiran hetkeksi aikaa pois remmistä, jotta saisin kivoja kuvia aikaiseksi. 

Rakastamme molemmat luonnossa kävelyä. Sakke sai tällä kertaa vetää hieman enemmän kuin edellisillä kerroilla, koska matkan varrella oli tasaista tietä/polkua. Vetohommat jäivät kuitenkin lyhyeen omien polvivaivojen vuoksi. Ne rajoittavat aika paljon päivittäisiä liikkumisia, mutta kuntoutuksella yritän saada niitä toimimaan paremmin ja toivotulla tavalla.

Reissu Seitsemisen kansallispuistoon

Blogia pukkaa.

Lähdin kirjoittamaan koirilleni sekä kissoilleni blogia (enimmäkseen koirapainoitteinen), koska miksi ei? Bloggaaminen ei välttämättä ole enää tätä päivää, mutta on kivempi itsekin muistella blogikirjoitusten kautta kuluneita kuukausia ja vuosia.

Olin siis koiramme Sakken kanssa Seitsemisen kansallispuistossa, joka sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten välissä. Seitseminen on meille oiva paikka lenkkeillä, sillä se sijaitsee vain 20 kilometrin päässä kotoa ja kulkuyhteydet sinne ovat hyvät. Reittejä siellä on vaikka muille jakaa, eikä tälläkään reissulla tullut kuin kaksi ihmistä samoilla pitkospuilla vastaan. Tätä reittiä emme olleet ennen menneet ja kävelimme kartan mukaan 10 kilometriä.

Sakke ei ole koskaan ollut mikään vetävä koira, vaikka sitä me haluttiin. Se pelkää kaikkea mitä sen takaa tulee, jopa pieniä puupölkkyjä jos ne pitää edes pienintäkään ääntä tai juuttuu pienempiinkin esteisiin kiinni.

Haave kelkkaa vetävästä koirasta meni siihen, mutta tällä reissulla tajusimme mistä se tykkää: koirajuoksusta. Meillä oli maapiikki ja vaijeri mukana, josta sitten päätettiin amatöörimäisesti väsätä itsellemme vetovyö ja -naru kun huomasimme koiran haluavan juosta. Meidän väsäämät vehkeet toimivat hyvin ja matka jatkui juosten sekä hölkäten. Itsellä ja koiralla oli hyvin hauskaa, niin kauan kunnes oma polvi petti.

Sakkella on pahemman luokan vesikammo, eikä se halua olla ulkona edes silloin jos vähän sataa vettä. Tähän sisältyy siis kaikki märkä: suihku, vesilammikot, muta, loska... Mutta harjoittelulla olemme saaneet sen sietämään suihkussa käyntiä ja tuossa yksi päivä saimme sen jopa kahlaamaan vedessä. Kerron siitä lisää sitten joku kerta toisessa postauksessa.

Kun kilometrejä oli jäljellä enää kaksi, päätimme pysähtyä ja paistella makkaroita. Sakkekin sai omansa, mutta en siitä kerennyt ottamaan kuvaa kun makkara meni muutamassa sekunnissa parempiin suihin.

Mutta päivä kokonaisuudessaan: heräsimme aikaisin, kävelimme, hölkkäsimme, juoksimme, söimme ja palasimme kotiin myöhään. Oli hieno ja lämmin ilma. Koirakin nautti päivästä täysin!