Totuus iski vasten kasvoja...

Niin... Halusin tämän päivän koittavan. Mutta silti, alitajuisesti, en halunnut näin käyvän koskaan.

Meidän yksi kissoista lähtee tänään uuteen kotiin,

Tämä tunne on sanoinkuvaamaton... Toi kissa ei ole viimeisen puolen vuoden aikana aiheuttanut mitään muuta kuin stressiä ja päänsärkyä. Olen yrittänyt olla syystä kuin toisesta pistämästä mitään ilmoituksia "annetaan kissa hyvään kotiin". Mutta nyt sen aika tuli. Ja oon itkenyt nyt eilisestä lähtien sitä asiaa. En edellenkään ymmärrä miksi, ehkä tää meidän vajaa vuoden mittainen taivallus onkin tehnyt jonkun siteen meidän välille.

Long story short, en pysty tällä hetkellä kertomaan koko tarinaa: Susu joutuu lähtemään uuteen kotiin jo yli puoli vuotta kestäneen stressin vuoksi. Tajusimme sen vasta vähän aikaa sitten. Niin päätimme sitten päästää Susu tuskistaan ja etsiä sille uusi, loppuelämänsä koti.

Susu täytti 2.5 veljensä Turbon kanssa yhden vuoden. Onnittelin molempia facebookissa, koska kuka nyt ei haluaisi ilmoittaa lemmikkiensä syntymäpäivistä? Meille kissat ja koirat on perheenjäseniä, ja vaikka ne eivät tiedä syntymäpäivistä hölkäsen pöläystäkään, on niitä silti kiva onnitella. Yllä oleva kuva on otettu juuri silloin kun Susu täytti vuoden.

Tässä kuvassa Susu oli päässyt juuri sisälle kylmän, pitkän vuorokauden jälkeen. Se ehti olemaan ainakin vuorokauden puussa, kunnes en enää pystynyt katsomaan sitä siellä ja lähdin sitä itse hakemaan kiipeämällä viereiseen puuhun. Susu ei ole oikein sylikissa, mutta luottamusta on silti sen verran että tuli heti syliin kun pääsi luokse, vaikka oltiinkin seitsemän metrin korkuudella.

Vaikka Sususta on ollutkin enemmän harmia kuin iloa, tulee se silti aina olemaan mun pieni prinsessa.